tiistai 11. toukokuuta 2010

Vintagea

Sunnuntaina tein visiitin Vintagemessuille Tampereen Pakkahuoneella. Tekee mieli pukea kellohame päälle ja kaulaan silkkihuivi. Ihana Borwnies Lindyhoppers sai tanssijalan vipattamaan ja tunnelman Pakkahuoneella kattoon.

Kiertelin myyntipöytiä ihastellen laadukkaita kankaita ja kauniita ja kauniisti toteutettuja vintagevaatteita. Tarjolla oli ihan uskomattomia kuoseja ja malleja 50-,60- ja 70-luvuilta. Kenkiä laukkuja ja koruja oli myös yllättävän paljon.

Samalla pistää vihaksi nykyinen kulutustahti. Tavaratalot syytävät rekka-autolasteittain halpoja ja huonosti valmistettuja vaatteita. Se on surullista. Onneksi kierrätys on nyt "in" ja asioihin on alettu kinnittämään huomiota. Täällä eletään vain kerran mutta se millaisen jäljen tänne jättää on jokasen omassa kädessä. Ja kiitos kierrätysmuodille tuon jäljen pienentämisestä!

Rock'n Rollia, pallohameita ja rannalle! Kesä on täällä!!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Taskuharjoituksia

Taskujen suunnittelu on yllättävän hauskaa puuhaa, kunnes niitä alkaa tekemään. Aivojen niksauttaminen oikealle taajuudelle ei meinannut tänään onnistua millään!! Vaadittiin siis soveltavaa taskutiedettä.

Kaikki alkoi siitä kun tarvitsin kaikenlaisien tavaroiden mukanakanniskeluun irtotaskuja. Siis tuumasta toimeen.Tein yksinkertaiset taskut joihin ompelin kankaisen vyön. Ja tuolinpäällisistä jääneitä jämätilkkuja tietty koristeeksi! Sitten tulikin ongelmia kun mietin miten saan tilkut kiinni valmiiksi ommeltuihin taskuihin. Siitä seurasi tuloksetonta aivojen naksuttelua ja ala-asteen kässänkirjan selailua. Päätin tehdä kasan kokeiluja sillä taskuja ei koskaan ole liikaa...

Sain valmiiksi erinäisiä kokeiluja joista ompelin muutamat vyölliset irtotaskut ja yhden luomuksen ompelin essuun, joka odotti piristystä valmiina mutta ah, niin tylsänä.

Kokeilukappaleet on tehty vanhasta verhokankaasta ja puuvillaisesta pyyhkeestä, joka ei sopinut pyyhekäyttöön jonkin mystisen suoja-aineen tähden. Ja kyllä! Pesuakin on kokeiltu. Toivoton pyyhkeenä mutta toimii taskuna. Nyt pääsen kokkailemaan ilman jauhoista paitaa.Jipii!

Olen miettinyt tässä samalla tuota essun käyttämistä myös neuletöissä, kun vaatteet keräävät sitä nöyhtää kuitenkin. Sen voisi tehdä ehkäpä ohuemmasta kankaasta. Siitä ei tulisi niin jäykkä ja sellaista olisi mukavampi käyttää. Ajattelin soveltaa lapsena käyttämääni ihanaa omena-essumekkoa malliksi siihen.Seis karvapalloilulle!

Essuilua siis luvassa ehkä enemmänkin.
Toinen tarveasia olisi ohut peitto jota olisi mukavampi pitää päällä myös näin surffaillessa... Voispas laittaa vaikka hupun tai isolla napilla kiinni, että pysyis paremmin niskassa.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Nappikauppaa








Muutamia nappeloita matkalla huuto.nettiin myyntiin.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Aikaansaannoksia









































Tässä muutamia valmiita nappikaulakoruja ja helmikokeiluja.









Oravainen helmikoru













Mummon virkkaamasta pitsikokeilusta tuli tällänen koristus tukkaan.











Tässä se pitkään puhuttu nuppineulatyyny nyt olisi.

Helmisaalis

Koruprojekteja

Otin esille laatikkojen uumenista löydetyt napit ja puiset helmet. Kevätsiivous innoitti koruprojekteihin koska materiaalia tuntui löytyvän.Työn tuloksia voi nyt ihailla kun aurinko tuo ihanat värit esiin. Aamupäivä menikin sitten kuvaillessa viikon aikaansaannoksia.
Lisäksi onnistuin löytämään sopivan vetoketjun vihreään fleecetakkiin Nanson tehtaanmyymälän löytöpöydästä. Löysinpä sieltä myös vähän saumurilankoja ja kivoja nappipussukoita.

Kevättä ihailemaan korjattu takki niskassa ja helemet kaulassa:)

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kirpparikankaita




Ompeluinnostuksen herättyä oon alkanut ihan eri silmillä kattella kirpparipöytiä. Ennen tuli etittyä pääasias pojalle vaatteita. Nyt kollaan kaikki pöytäliina/verhot ja pienet korit, jotka viekoittelevasti piilottevat ihania nappeja ja muuta tilpehööriä.

Yhdet verhot ja pari tyynyliinaa onkin jo tullut pilkottua pienten tyttöjen mekoiksi ja essuiksi. Niistä kuvia myöhemmin kunhan saan jonkun mallin niille. Itellä ku on tosiaan pieni poika. Ihan ku se olis ymmärtäny et sovittelen sille hameita ku heti repi ja kisko sitä pois... Nojjoo, mutta kuvia siis niistä myöhemmin.

Näistä on tuloillaan laukkuja, kesämekko itelle ja sit niitä lasten vaatteita. Niiden ohjeet vaikuttavat helpommilta ja ainakin pienempiä ovat :)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Palliprojekti



Nuo vanhat rauskat pallit ovat tuossa häirinneet mieltä koko talven, heh. Onneksi ilo pääsi irti kun kävin läpi kankaitani ja löysin joskus jostain mukaani haaliman Tampellan vihreä-mustan verhon palasen! Ikealta olin sattunut ostamaan valkoista puuvillakangasta. Ne yhteen, surrur. No, pitihän ne saumat pariin otteeseen purkaa ku ei taas meinannut pikkuinen pää ymmärtää yhtään mitään. Niin ja yllättävää oli kuinka piukat niistä piti tehdä. Nyt pallit ovat katseenkestävät :)

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Sur-rur, koneet soimaan!

Hauska juttu kerrassaan tää mun ja Mirkun törmäys! Vanhojen vaatteiden muuttaessa muotoaan huomattiin yhteisiä kiinnostuksen aiheita ja jutut luisti. Seuraavana viikonloppuna päristeltiinkin jo Helsinkiin Käsityömessuille ja päätettiin viritellä tämä blogi. Täällä nyt sitte pajatetaan siitä miten kankaat löytävät uuden muotonsa.

Huvittavaa on kyllä se, että en ole ennen joulua 2009 ommellut yhtään vaatepartta itse. Tein uutena vuotena kuitenkin lupauksen, että opettelen yhden uuden käsityötaidon per kuukausi. Täytyy ottaa varmaan Mirkulle parit puhelut tässä kevään aikana. Mutta joo, on tässä opittu yhtä ja toista parin kuukauden aikana. Palaillaan asiaan kuvien kera tässä lähiaikoina. Mukavinta on ollut huomata, että ei se niin vaikeaa olekaan - se vetskarinkaan ompelu.

Sur-rur, koneet soimaan! Ja varo - voimme juosta nurkan takaa - sakset kädessä!

maanantai 8. maaliskuuta 2010


Resorin mallailua paikalleen. Ohessa värieron tutkailua.



Taskun kirjottu yksityiskohta ja helma ennen




Sammakonvärinen fleecehuppari kokonaisuudessaan.

Retkellä kangaskauppaan


Huomisen vapaapäivän ja uuden projektin kunniaksi päätin hankkia piristyskankaita, joilla saa somistettua hauskasti vanhoja tekstiileitä. Ajattelin tuunata vihreän fleecetakkini, joka on jäänyt vähälle käytölle, vaikka se onkin kivan värinen. Löysin hihoihin ja helmaan limen väristä resoria. Se on vähän vaaleampaa kuin tuo takki mutta lime taitaakin sopia tuon "sammakon" vihreän kanssa kivasti. Takkiin pitää vaihtaa myös uusi pidempi vetoketju. Siitä onkin jo hankittu kokemusta talvitakin kanssa. Vetoketjun ostoon pääsen myöhemmin kun tuo resori on asennettu paikalleen. Eurokankaasta en sopivaa löytänyt, joten menee metsästykseksi vielä.

Juoksee saksien kanssa

Kaappien kätköistä paljastui tänä keväänä uskomattomat määrät aarteita. Henkarilla roikkui unohdettu ja hieman rikkinäinen talvitakki ja hyllyssä miehen käyttämätön villapaita. Samaan aikaan toisaalla pohdittiin mitä voisi tehdä tyhjistä tölkeistä ja kankaanpalasista. Löytyipä matkalla ostettu rantahuivikin talven tuivertaessa ulkosalla.  Tämä blogi kertoo kahdesta toimeliaasta naisesta, jotka törmäsivät sattumalta tuunauskursilla.